Pages

Tuesday, March 22, 2016

Dam di dam

eli Amsterdam. Kyllähän te tiedätte, minne neuloja siellä suuntaa.
Vaikka yritän periaatteessa olla ostamatta lankaa hetken mielijohteesta, matkoilla sallin itselleni poikkeuksia. Eihän Stephen & Penelopessa voi käydä ostamatta mitään. Hillitsin kuitenkin itseni ja valitsin aiemmin blogaamiini sormikkaisiin mätsäävän DK-version Hedgehog Fibersin merinovillasta (väri Pollen). Langasta tulee todennäköisesti jokin pääasia sormikkaiden kaveriksi.

Kangaskassi-ihmisenä piti tietysti saada matkamuistoksi myös S&P:n oma kassi.
Koska kaupunki on mukavan tiivis ja kyseisen lankataivaan sijainti keskeinen, päädyin samoille hoodeile useampaan otteeseen. Stephenin ikkunasta nähtyäni piti tietysti käydä sanomassa moi, sillä haastattelin häntä viime vuoden lopulla Ullaan Tampereen meet & greet -partyissä Stephenin ja Ysolda Teaguen Suomi-tourin päätteeksi. Herra oli oma värikäs ja aurinkoinen itsensä.

Vaikka reissulaukussa kulki lankakerä ja puikot, en ennättänyt tarttua niihin kertaakaan. Aika kului kahvia maistellen..
 Kahviöverit täällä
 Lauantaina Dutch Aeropress Championship 2016 -kisassa hopeaa voittaneen Jasper Tulsin valmistamaa kahvia Coffeecompanyssa pari päivää kilpailua myöhemmin. Hyvää oli.

..kävellen (pyöräily tuntui turhan jännältä, ainakin keskusta-alueella)..

Yhtä vahva pyöräilykulttuuri ja yhtä massiiviset pyöräparkit myös Helsinkiin, kiitos.

..kissojen seurassa Kattenkabinetissa ja kasvisruoan äärellä erinäisissä, mainioissa ravintoloissa. Jos kasvisruoka kiinnostaa ja olet menossa damiin, kannattaa tsekata esimerkiksi Marits. Jos ehtii käydä ennen huhtikuun loppua, toinen vahva suositus menee tälle pop up -ravintolalle.

Neuletöiden suhteen aika kuluu aika lailla erään sukkaproggiksen merkeissä, josta Kristel on kirjoitellut enemmän. Aika on kulunut myös Ullan parissa. Jos et ole lukenut kuun alussa julkaistua uusinta numeroa, tässä on tilaisuutesi. (Eevan kansikuvavoittajaneuleen yhtenä mallina on muuten se kuuluisa mr. West!)
Ehkä ensi kerralla kuitenkin jotain valmista.
 

1 comment:

MiunMaun said...

Eihän kyseistä kauppaa vaan mitenkään olisi voinut ohittaa, ei mitenkään. Pienillä ja järkevillä tuliaislankavalinnoilla pärjäsit.